Se, mikä nykyään on metsää ja peltomaata, oli aikoinaan merenpohjaa, ja oli aika, jolloin ainoa tapa päästä nykyiselle Närpiön kirkon paikalle oli veneellä. Närpiön alueella maa kohoaa yli 8 cm vuodessa, mikä vaikuttaa maisemaan merkittävästi, kun rantaviivat ja luonnonmaisemat muuttuvat maankohoamisen myötä.
Rannikon asukkaille maankohoaminen oli pitkään mysteeri – miksi rantaviiva siirtyi? Uskottiin, että vesi katosi, kun satamat madaltuivat, ja pellot syntyivät alueille, joissa aiemmat sukupolvet olivat kalastaneet. 1700- ja 1800-luvuilla huomattiin, että vedenkorkeus vaihteli eri puolilla Itämeren rannikkoa, ja ymmärrettiin, että vesi ei laskenut, vaan maa kohosi.
Tämä havainto herätti uusia kysymyksiä. Mikä aiheutti maankohoamisen? Voisiko syynä olla se, että maa jäähtyi ja kutistui? 1800-luvulla esitettiin teoria, jonka mukaan pohjoinen pallonpuolisko oli joskus ollut massiivisen jään peitossa, joka painoi maankuorta alaspäin. Vähitellen ymmärrettiin, että viimeisimmän jääkauden mannerjää, joka päättyi 10 000 vuotta sitten, oli syynä tähän ilmiöön. Kun jää suli, alas painunut maankuori alkoi hitaasti kohota uudelleen, luoden jatkuvasti uutta maa-alaa – noin 1 km² eli 100 hehtaaria vuodessa. Maankohoaminen on erityisen voimakasta Merenkurkussa, jossa jää oli paksuimmillaan, jopa 3000 metriä, ja painoi maata erityisen paljon. Tämä tarkoittaa, että noin 2000 vuoden kuluttua tänne voi syntyä maayhteys Ruotsiin.
Viime vuosina tutkijat ovat alkaneet pohtia, miten ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu voi vaikuttaa maankohoamiseen. Ehkäpä nämä kaksi ilmiötä tasapainottavat toisiaan jossain määrin, mikä voi vaikuttaa Itämeren rannikon tulevaisuuteen.