Pioneerit Mattfolk ja Lassfolk
Tarina alkaa muutamasta tomaatinsiemenestä taskussa – ja miehestä nimeltä Josef Valdemar Mattfolk, syntynyt vuonna 1885. Vietettyään kuusi vuotta Amerikassa hän palasi kotiseudulleen Närpiöön vuonna 1909, siemenet mukanaan. Nämä siemenet muodostivat perustan aivan uudelle elinkeinolle alueella.
Valdemarin paluu Suomeen johtui osittain perhesyistä – hänen veljensä Helsingissä oli sairastunut ja menehtynyt. Valdemar oli opiskellut Amerikassa sillanrakennusinsinööriksi ja suunnitteli ensin palaavansa sinne. Elämä vei kuitenkin toiseen suuntaan: hänelle tarjottiin johtajan paikka Finbyn osuuskaupassa, mikä sai hänet jäämään Närpiöön. Siellä hän työskenteli vuosina 1909–1918, minkä jälkeen ura jatkui Sidebyssä ja myöhemmin Korsnäsissä.
Kuitenkin juuri kasvihuoneviljelijänä Mattfolk muistetaan historiassa. Heti paluuvuotta seuraavana vuonna, 1910, hän alkoi kokeilla tomaattien kasvatusta sisätiloissa – ja tulokset olivat rohkaisevia. Vuonna 1916 hän rakensi ensimmäisen kasvihuoneensa Finbyhyn, 48 neliömetrin suuruisen. Kolme seinää oli lasia, yksi puuta, ja vaikka kasvihuonetta ei lämmitetty, sadosta tuli odotettua parempi.
Vuonna 1918 hän siirsi kasvihuoneen kotitilalleen Kaldnäsiin ja rakensi uuden kurkkujen viljelyä varten. Lisäksi hän myi taimikasvatettuja taimia muille viljelijöille, mikä edisti kasvihuoneviljelyn leviämistä alueella.
Valdemar Mattfolkia pidetään tänään todellisena kasvihuoneviljelyn pioneerina Närpiössä. Hänen aloitteellisuutensa, tietotaitonsa ja intohimonsa loivat pohjan elinkeinolle, joka on edelleen vahvasti juurtunut paikkakunnalle – ja joka on tehnyt Närpiöstä tunnetun myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Valdemarin lisäksi myös Pjelaxin veljekset Uno ja Georg Lassfolk sekä Georgin vaimo Aina lasketaan Närpiön kasvihuoneviljelyn pioneereiksi:
Uno opiskeli puutarhanhoitoa ja kävi vuosina 1913–1914 Billnäsin puutarhakoulua, joka oli tuolloin yksi Suomen arvostetuimmista.
Valmistumisen jälkeen Uno työskenteli Terijoella Karjalankannaksella rikkaiden venäläisten kesähuviloilla. Sen jälkeen hän sai töitä Pietarin keisarillisissa puutarhoissa – arvostettu tehtävä, joka kertoo hänen taidoistaan.
Vuonna 1920 Uno palasi kotikyläänsä Pjelaxiin ja ryhtyi kylän ensimmäiseksi puutarhuriksi. Yhdessä veljensä Georgin kanssa hän perusti taimiston ja vuonna 1926 veljekset rakensivat ensimmäisen noin 150 neliömetrin kasvihuoneensa. Lasit hankittiin vanhoista valokuvauslaatikoista – esimerkki varhaisviljelijöiden kekseliäisyydestä.
Georg Lassfolk jatkoi viljelyä Pjelaxissa yhdessä vaimonsa Ainan kanssa. He laajensivat kasvihuoneitaan vuosi vuodelta. Vaikka kasvihuoneet eivät olleet kovin kestäviä, jokainen uusi viljelykausi toi uusia mahdollisuuksia. Georgista tuli ajan myötä tunnettu “Tomaattikuninkaana” – hänellä oli eniten tomaatteja koko Pjelaxissa.
Yksi suurimmista kasvihuoneista, niin sanottu lohkotalo, rakennettiin jo vuonna 1929. Lämmitystä ei ollut, mutta veljekset käyttivät kekseliäitä keinoja nostaa lämpötilaa – kuten kantamalla kasvihuoneen läpi rautalangasta tehdyn olkikorin, jossa poltettiin lämpöä tuottavaa materiaalia. Uno ja Georg Lassfolk ovat Valdemar Mattfolkin ohella Närpiön kasvihuoneviljelyn todellisia pioneereja. Heidän sitoutumisensa ja innovaationsa inspiroivat monia tulevia viljelijäsukupolvia.
Närpiön kasvihuoneviljelyn kehitys
Aluksi kasvihuoneviljely levisi Närpiössä hitaasti. Vasta 1950-luvulla koettiin todellinen läpimurto. Ensimmäiset kasvihuoneviljelijät olivat usein maanviljelijöitä, jotka näkivät kasvihuoneen lisätulonlähteenä. Läpimurrosta lähtien kiinnostus kasvoi voimakkaasti, ja mukaan tuli myös maatalouden ulkopuolisia henkilöitä. Kasvihuoneviljelystä tuli lähes trendi.
1960-luvun alussa alettiin rakentaa metallirunkoisia kasvihuoneita, pääasiassa alumiinista. Ne olivat kestävämpiä ja mahdollistivat suuremmat rakennelmat, erityisesti yhdessä uuden materiaalin, muovin, kanssa. Jo 1970-luvun puolivälissä rakennettiin enemmän muovikasvihuoneita kuin perinteisiä lasikasvihuoneita. Närpiö nousi nopeasti kasvihuoneviljelyn edelläkävijäksi sekä teknisesti että organisatorisesti. Viljelijät alkoivat tehdä yhteistyötä osuuskunnissa ja markkinoida tuotteitaan yhdessä, mikä vahvisti kilpailukykyä. Tämä avasi tietä myös viennille – aluksi vaatimattomasti Ruotsiin 1970-luvulla, mutta vähitellen laajemmin.
1980-luvulla Närpiöstä tuli koko Suomessa tunnettu laadukkaista ja maukkaista tomaateistaan. Viljelijät alkoivat kasvattaa myös kurkkua, ja 1980-luvun lopussa kurkkujen ympärivuotinen kasvatus tuli mahdolliseksi. Suuri muutos tapahtui 1990-luvun alussa, kun pölytykseen alettiin käyttää kimalaisia. Aiemmin jokainen kukka piti täristää käsin – nyt luonto hoiti työn, mikä säästi paljon aikaa ja työtä.
Vuosituhannen vaihteessa otettiin uusi askel, kun tomaatin ympärivuotinen viljely yleistyi suuremmassa mittakaavassa. Erikoistomaattien suosio kasvoi, ja myös paprikanviljely houkutteli uusia viljelijöitä. Kasvihuoneala on lisäksi ollut tärkeä tekijä maahanmuuttajien työllistymisessä Närpiössä – moni on saanut ensimmäisen työnsä juuri kasvihuoneesta.
Tänä päivänä Närpiö on edelläkävijä kestävässä viljelyssä. Energiatehokkuuteen, biologiseen torjuntaan ja kiertotalouteen panostetaan. Pienimuotoisista kokeiluista 1950-luvulla on kasvanut huipputeknologinen ala – kasvihuoneviljelystä on tullut Närpiön vihreä sydän.